KristiinaMayra

"Paskan Suomen keksiluokan murhenäytelmä"

  • "Paskan Suomen keksiluokan murhenäytelmä"

"Suomi on paskamaa. Se on taloudellisen ja henkisen taantumuksen tilassa….”. Koska satun olemaan samaa mieltä kirjoittajan kanssa heräsi toteamus kiinnostukseni. Aloitin kirjan aamusta ja luulin, että luen sen päivän aikana ja samalla sen musta huumori maustaisi päiväni hetkittäisiä taukoja. Tarkoitan sillä, sitä, että voisin jatkaa askareitani taukojen jälkeen, jotain uutta saaneena. Niin ei käynyt vaan nukahtelin lukujen välissä. Se oli sitä samaa poliittisten suuntien ja puolueiden ruotimista mitä voi lukea kaikkialta muualtakin nykyisin. Tosin kirjoittaja esittää ajatuksensa hitusen railakkaammin kuin mitä monet poliitikot räksyttäessään toistensa tai muiden puolueiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä.

Pursiainen ei jätä mitään suuntaa, ideologiaa tai puoluetta laakerinlehtien koristamaan ympyrään vaan antaa sulkakynänsä sivaltaa kaikkia osapuolia. Se osuu huonosti hommiaan hoitavaan vasemmistoon, kuten perinteinen SDP, joka seisoo tuottajien puolella kuluttajia vastaan, pöyhentäen heidän lapsellista talousajatteluaan. Se osuu kaikille mukavien ja kivojen asioiden hoitamiseen keskittyvään vihreiden omituiseen joukkoon, joilla ei minunkaan mielestäni ole loppujen lopuksi mitään järkevää sanottavaa. Se osuu ideologisen kuoleman kärsineisiin oikeistolaisiin, murheellisen maan murheellisiin kokoomukselaisiin, sekä Suomea tuhoon vieviin keskustalaisiin.

Hän yrittää myös sivaltaa kahtiajakautunutta perussuomalaisten joukkoa, käyttäen rasismikorttia, ymmärtämättä, että tynkäpersut, kuten kirjoittaja heitä nimittää, eivät suinkaan yleensä vastusta työpohjaista maahanmuuttoa, vaan ihan toisenlaista laittomasti maahan tunkeutumista. En myöskään allekirjoita kirjoittajan yleistystä öykkärisiiven kansanedustajista. Sellaiseksi hän luokittelee mm. Laura Huhtasaaren, jossa minun mielestäni on kymmenen kertaa enemmän presidentti ainesta tämän nykyisen Suomen paskavaipan vaihtoon kuin monessa itseään mieheksi kutsuvassa ehdokkaassa tai turhanpäiväisiin keskittyvässä naiskandidaatissa.

Pääsin vihdoin kirjassa sivuille, joissa pohditaan Hyvinvointivaltiota ja sen tehtäviä, kansalaisten omaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja tulonsiirroista valtion kautta. Keskiluokan murhenäytelmää lukiessani teksti tuntui jo niin tutulta, että melkein luulin sen olleen jotakin oman pääni kautta kieritettyä. Minulle heräsi väläys, aivan kuin herätysjuhlilla, että tästä kirjasta tulisi pakollinen oppimateriaali jokaiselle poliitikolle maassamme ja varsinkin niille, jotka ovat kivunneet jo päättävään asemaan. Saataisiinko siten ” tolkku” kasvamaan yhden jos toisen järkeen? Mersua ei voi ostaa Ladan hinnalla, eikä ihmistä kannustaa tulonsiirroilla valtion kautta, varsinkaan silloin kun niistä ei hyödy kukaan! Näissä ajatuksissa jatkan kirjan lukemista….

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tuota en osta suin surminkaan:"Laura Huhtasaaren, jossa minun mielestäni on kymmenen kertaa enemmän presidentti ainesta tämän nykyisen Suomen paskavaipan vaihtoon kuin monessa itseään mieheksi kutsuvassa ehdokkaassa tai turhanpäiväisiin keskittyvässä naiskandidaatissa." Eilen jo mietin:"Jos Huhtamsaaresta tulisi presidentti, muuttaisin muualle". Räväkkyyttä, mutta ei presidenttiainesta. Toki samaa typeryyttä löytyy monista miesedustajistakin eli ei sukupuoleen sidottu ominaisuus, vaan jotain muualta tänne tullutta... Le Pen, Ciccolino jne.

Otsikkoon lienee tarkoitettu sana keskiluokan?

Käyttäjän jussiosmola kuva
Matti Jussi Korhonen

Mieltä lämmittävää lukea Vapaavuoron puolella selkeä kommentti, jossa näkyy kirjoittajan kanta. Tuostahan voisi olla vaikka erimieltä tai sitten ei - noin niin kuin nykypresidentillistä selkeää kielikuvaa käyttäen.

Vaikka en mitä ilmeisimmin äänestä Laura Huhtasaarta, hänen esiintymistaitonsa on kyllä omaa luokkaansa Suomen jahkailevissa oloissa. Tuolla tavalla voi esiintyä, kun on olemassa mielipide, eikä sitä tarvitse salailla, koskapa presidenttiehdokkuudessa ei ole hävittävää ehdokkaalla eikä puolueella. Vaalit mitä ilmeisimmin on menestys PS-puolueelle.

Huhtasaaren presitenttiyden vuoksi en viitsisi muuttaa Suomesta, muuten kyllä, jos olisi mahdollista. LH ainakin osaisi presidenttinä puhua selkeästi, mitä koukeroisin kiertolausein itseään ilmaisevasta nykypresidentistä ei voi sanoa.
Tähyillessäni Atlantin tuolle puolen, alan uskoa, että Huhtasaari kyllä pärjäisi - jopa pressana.

Blogin otsikossa on kiva "freudilainen" lipsahdus (keksiluokka syö keksiä, kun ei ole ... )

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Huhtasaari saa paljon anteeksi kun vaan hymyilee viattoman näköisesti. Ensin möläyttää jotain omituista ja sitten kuin sivusta katselee kuinka mistä tässä nyt oikein elämöidään.

Tässä hyvä analyysi Huhtasaaren retoriikasta
https://mieloilija.blogspot.fi/2017/09/vihaa-liets...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Lueskelin Auto Bild Suomi -aikakauslehteä, joka esitteli Renault Clion sporttimallin. Kiinnostavin yksityiskohta oli eräässä kuvatekstissä mainittu "keksikonsoli". Onkohan kuljettajan käden ulottuville, mahdollisesti keskikonsoliin, muotoiltu Digestive- tai jopa maukkaasti Domino-paketille soveltuva syvennys?

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Sama kirja on itsellä luennassa. Kyllä tässä maassa on edelleen se suuri hyvinvoivien massa joka ei tingi "saavutetuista eduistaan" tippaakaan, syöden tulevien sukupolvien eväitä. Ja joita kaikki puolueet kosiskelevat kun ne, joilla oikeasti menee huonosti, eivät äänestä.
Ja kun Suomella ei ole muusta jakaa saavutettuja etuja, niin otetaan lisää velkaa. Ja valtion tietysti pitäisi kustantaa kaiken.
Huhtasaari on populisti joka kyllä lupaa irtonaisuuksia pienillä osa-alueilla, mutta valtaan päästyään käy kuin Persuille hallitusvastuun aikana on käynyt. Jos hän lisäksi kannattaa työpaikkakiusaajaa, naisten ahdistelija Donald Trumpia, on se jo syy vastustaa häntä.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Olen aina tykännyt kauniista naisista. Ihannenaiseni on opetusministerinä toimiva Sanni-rouva. Hän on kaunis, vieno hymy, ruskeat nappisilmät, ihana tötterösuu. Pukeutuu aistikkaasti, aina uusia värikkäitä muodin mukaisia asuja.

Ministerin hommissa hän on paras tuntemani nainen. Ei koskaan hölötä. Isojen poikien seurassa pitää kauniin suunsa supussa.

Huhtasaarikin on kaunis ja vauhdikas. Ensivaikutelma oli että siinäpä Nainen! Mutta kun hän aukaisi suunsa, sieltä päälleni syöksähtikin Trump-peikko. Samanlainen tukka ja huuto. Ei Yle saisi päästää tällaisia naisia ohjelmiin, ainakin lapsille se voi olla trumatisoivaa.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset